Nettiajanvarauksen kalenteri toimii oletuksena 15 minuutin tarkkuudella. Asiakas voi siis nettiajanvarauksessa varata tunnin palvelun alkaen esim. 8:00, 8:15 tai 8:30.
Joissakin tilanteissa asiakkaille halutaan tarjota vain määrämittaisia vuoroja tiettyinä aikoina. Tällainen tilanne voi olla esim. kenttävaraus tai hoitoajan varaus palveluihin, joiden kesto on aina sama. Jaksottamalla palveluaika vaikkapa tunnin jaksoihin klo 8-9, 9-10 jne. estetään lyhyiden hukka-aikojen muodostuminen varausten väliin.
Jaksotusta käytettäessä on huomioitava, että asiakas voi varata jaksotetun ajan päälle vain sellaisen palvelun, joka on kestoltaan sama kuin kyseinen jakso tai kaksi (tai useampi) peräkkäistä jaksoa. Esim. jos päivä on jaettu puolen tunnin jaksoihin, varauksia voi tehdä vain 30 min, 60 min, 90 min (jne) mittaisille palveluille.
Viidentoista minuutin jakso poikkeaa muista siinä, että sen ei tarvitse täyttyä kokonaan. Jos kalenterissa on esim. 30 min jakso, jonka perässä on 15 min jakso, tähän kohtaan voi varata palvelun, jonka kesto on 30 min, 45 min tai jotain siltä väliltä.
Palvelun kestossa otetaan huomioon myös lepoaika, mikäli palvelulle on määritetty sellainen. Tunnin jaksoon sopii siis esim. palvelu, jonka kesto asiakkaan näkymässä on 45 min mutta johon kuuluu lisäksi 15 min lepoaika. Palvelun kesto ja lepoaika määrätään Tuotteet-ohjelmassa. Huom! Tuotteen Palveluntarjoajat-välilehdellä on mahdollista asettaa myös palveluntarjoajakohtainen lepoaika, ja jos molemmat on asetettu, käytetään aina palveluntarjoajan lepoaikaa. Jos siis lepoajat eivät toimi odotetusti, kannattaa tarkistaa, että kummallekin on määritetty haluttu palveluaika:
Jaksotus rajoittaa vain asiakkaiden tekemiä ajanvarauksia. Tehden-käyttäjät voivat tehdä kalenteriin minkä tahansa mittaisia varauksia.
Jaksotuksen käyttöönotto
- Klikkaa rataspainiketta valikkopalkin ylärivillä. Siirry alavalikosta Yritysasetukset-osioon ja valitse pystyvalikosta Kalenteriasetukset.
- Klikkaa Muokkaa.
- Rasti ajanvarauskalenterin aika-asetuksista jaksot, joiden haluat olevan käytettävissä.
- Tallenna.
Kun jaksotus on otettu käyttöön, valitut jaksot ovat käytettävissä työntekijöiden ja resurssien aikatauluja luotaessa.
Palveluajan jaksotus
- Siirry Ajanvaraus-ohjelmassa joko Viikkotyöaika-osioon tai Työvuorohallinta-osioon riippuen siitä, kumpaa vaihtoehtoa yleensä käytät palveluaikojen merkitsemiseen.
- Palvelee-tekstin vieressä on valikko, josta valitset minkä mittaisia jaksoja maalaat kalenteriin.
- Voit maalata eri mittaisia jaksoja samaan aikatauluun, esim. aamuun tunnin jaksoja ja iltapäivään puolen tunnin jaksoja.
- Tallenna aikataulu normaalisti joko yhdelle tai useammalle viikolle.
- Lopuksi kannattaa tarkistaa nettiajanvarauksessa, että haluamasi palvelut ovat varattavissa juuri niinä aikoina kuin suunnittelit.
Jos tarvitset apua jaksotuksen käytössä, ota yhteyttä asiakaspalveluumme.
Kommentit
0 kommenttia
Kommentointi on poistettu käytöstä.