Versio 24.3.00
Tehden on päivitetty 28.5.2024 uuteen versioon. Julkaisun suurin uutuus on uusi kanta-asiakasjärjestelmä, jossa asiakkaat liikkuvat automaattisesti tasolta toiselle tekemiensä ostojen euromääräisen arvon perusteella. Kanta-asiakasjärjestelmän saa käyttöönsä tilaamalla uuden Kanta-asiakkaat-lisäosan.
Muita keskeisiä uutuuksia ovat mahdollisuus ryhmäajanvarauksen osallistujalistan tulostamiseen sekä mahdollisuus tulostaa yksittäiselle A4-arkille niin monta tuotetarraa kuin arkille mahtuu. Myyntipuolella lähetysprosessia on helpotettu, eli myyntitilauksen saa lähetettyä heti lähetysikkunan etusivulta, kunhan kaikki toimitustavan vaatimat tiedot löytyvät tilaukselta. Näiden lisäksi on tehty pienkehitystä asiakasviesteihin sekä optimoitu ja nopeutettu usean tuotteen passivointia.
Versiotiedotteisiin koottujen uusien ominaisuuksien lisäksi Tehdeniin julkaistaan viikoittain pieniä parannuksia, joista viestimme suoraan muutostarpeista ilmoittaneille asiakkaille.
Tuote-, asiakas- ja toimittajahallinta
🔄 Uusi kanta-asiakasjärjestelmä
Tehdenin uudella kanta-asiakasjärjestelmällä hallitset erilaisia kanta-asiakasohjelmia ja niiden tasoja, joiden välillä asiakkaasi liikkuvat automaattisesti sen perusteella, millä euromäärillä he tekevät ostoja tietyllä ajanjaksolla. Kanta-asiakasjärjestelmä automatisoi kanta-asiakkuuksien ylläpidon, ja sen avulla on helppo kohdistaa parhaat tarjoukset parhaille asiakkaille. Myös integroidussa verkkokaupassa tehdyt ostot saa kerryttämään kanta-asiakasostoja.
Lue lisää: Kanta-asiakasjärjestelmä-ohjekokonaisuus
🔄 Tuotetarroja voi nyt tulostaa samalla paperiarkille niin monta kuin mahdollista
Jos yrityksessäsi tulostetaan tuotetarroja tavallisella tulostimella A4-arkeille, kannattaa ottaa käyttöön Erätulostus. Kun se on käytössä, tarroja sijoitetaan samalle paperiarkille niin monta kuin mahdollista. Voit valita myös vaihtoehdon Kysy, jolloin Tehden kysyy aina tuotetarroja tulostusjonosta tulostettaessa, halutaanko käyttää erätulostusta.
Lue lisää: Tuotetarrojen tulostaminen
🔄 Usean tuotteen passivointia optimoitu ja sujuvoitettu
Tuotteiden passivointi on nyt nopeampaa ja luotettavampaa. Passivointia käytetään Tehdenissä esimerkiksi silloin, kun tuote poistuu valikoimasta, mutta sitä ei voida poistaa kokonaan, koska sitä on myyty.
Lue lisää: Tuotteen poistaminen ja passivointi
🔄 Asiakasviesteihin lisätään viestin loppuun automaattisesti Peru tilaus -linkki
Viestit peruneen asiakkaan voi tarvittaessa edelleen manuaalisesti lisätä takaisin markkinoinnin piiriin.
Lue lisää: Asiakasviestit
Tehden Liikunta ja Avoinna24
🔄 Ryhmäajanvarauksen osallistujalistan tulostaminen
Ryhmäajanvarauksen vetäjä voi tarvittaessa tulostaa osallistujalistan ennen tuntia. Jos osallistujat ovat ajanvarauksen yhteydessä ilmoittaneet taustatietoja lomakkeen kautta, myös nämä tiedot tulostuvat osallistujalistalle.
Lue lisää: Ryhmäajanvarauksen osallistujalistan tulostaminen
Myynti ja laskutus
🔄 Tilauksen pikalähetyksen prosessi entistä nopeampi
Jos esimerkiksi verkkokaupasta tulleella myyntitilauksella ei ole tarvetta tarkistaa lähetystietoja, vaan ne ovat automaattisesti oikein, voidaan myyntitilaus nyt lähettää heti lähetysikkunan etusivulta. Maksuehto-, Rahtikirja- ja Yhteenveto-sivulta voi siirtyä toiselle sivun nimeä napsauttamalla, ja jos jokin toimitustavan vaatima tieto (esimerkiksi puhelinnumero) puuttuu, Tehden varoittaa siitä punaisella huomiokolmiolla.
Lue lisää: Myyntitilauksen pikalähetys
🔄 Ennakkoon maksetun myyntitilausriville voi valita Ei varastokirjausta -vaihtoehdon
Jos verkkokaupasta tulleella tai muuten ennakkomaksu-maksutavalla maksetulla myyntitilauksella on tuotteita, joista ei haluta varastokirjausta järjestelmään, voi Ei varastokirjausta -valinnan tehdä myös ennakkomaksetuille riveille.
Integraatiot
🔄 nShiftin PickUpLocator-toiminnallisuuden poistumisen vaatimat muutostyöt
Nshiftin tuki nykyiselle PickUpLocator-toiminnallisuudelle päättyy, ja se tullaan korvaamaan Delivery Checkout -toiminnallisuudella. Tehden tukee sekä uutta toiminnallisuutta että poistuvaa PickUpLocator-toiminnallisuutta sen elinkaaren loppuun asti. Huom! Jos nykyistä toiminnallisuutta käyttävät yritykset haluavat jatkaa noutopistepalvelua myös sen poistuttua, tulee tämä vaatimaan sopimusmuutoksia nShiftin kanssa. Olemme erikseen yhteydessä niihin asiakkaisiimme, joilla PickUpLocator on käytössä.
Lue lisää: nShift-kuljetuspalveluiden käyttöönotto ja lisäpalvelut
Käytettävyys
🔄 Tuoteryhmäpuun toimintalogiikkaa avattu paremmin käyttöliittymällä
Tuoteryhmäpuussa ryhmiä uuteen järjestykseen raahaamalla ei voi vaikuttaa siihen järjestykseen, jossa tuoteryhmät näkyvät esim. Avoinna24-verkkokaupassa. Käyttäjää infotaan tästä nyt entistä paremmin.
Varaston toiminnot
🔄Suurinta inventoinnissa sallittua kappalemäärää kasvatettu
API-muutokset
🔄Valikoimatuotteisiin liittyviä rajapinnan päätepisteitä kehitetty
Kommentit
0 kommenttia
Kirjaudu sisään jättääksesi kommentin.